sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lapsuusajan haaste

 Sain tämän haasteen Marilta sekä Pämiltä :  ))  Kiitoksia kovasti!




Tässä kuvassa olen 2 vuotiaana,jouluna 1966 isovanhempieni kamarissa yhdessä amarylliksen kanssa. Päälläni ollut samettimekko oli samaa sävyä kukan kanssa. Ja otsatukassa loven aiheuttava pyörylä vaivaa edelleenkin :DD


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen mikä sinusta tulee isona?
- Kampaaja

2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirretttyjen lemppareitasi?
- Lumikki ja seitsemän kääpiötä / Prinsessa Ruusunen

3. Lempileikkejäsi
-Konttorineiti. Kirjoituskoneena toimi veljeni näppäinharmonikka joka oli kyljellään pöydällä. Palkeiden väliin mahtui kerralla monta kirjoituspaperia :DDD
Käytöstä poistetut karjakirjat toimivat myös hyvin kirjanpidollisissa tehtävissä. (Maatilan kasvatin luontoisetuja ;))

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
- Olin pienenä tavattoman onnellinen siitä että samalle viikolle ajoittuivat syntymäpäiväni SEKÄ Miss-Suomi kisat. Tuntui vähän kuin taivaalta :))

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
- Talvisin luistelu ja kesällä uinti meressä

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
-Markku Aro :DDD. Olin n. 6 v ja myyty kun radiosta kaikui " On totta luomistyö tietää sen sain, kun äsken luoduista kauneimman näin"...Idolit vaihtuivat sittemmin Bay City Rollerseihin, Rubettes:iin...Muistaako kukaan näitä bandejä enää?

7.Paras joululahjasi/muu lahja jonka olet saanut?
-Yhtenä jouluna ( olin ehkä 14 v) sain vanhemmiltani öljyvärit sekä maalauspohjia! Maalauspohjat loppuivat jo Tapaninpäivänä : )))

Myöhemmin olen saanut mieheltäni iki-muistoisia lahjoja ( piikkisistä venäläisistä villahousuista ja talikosta timanttisormukseen :DDD)

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
-Opiskella taideaineita ja tähdätä oikeaan tutkintoon. Nyt vaan harrastelen...Mutta sekin tuntuu hurjan ihanalta



 Tässä kuva viime syksyltä Oulun reissulta toripoliisin kanssa :))



Edelleen haluan haastaa Vekaruksen kertomaan jotakin lapsuusajastaan : )



 Leppoisaa  sunnuntaita  kaikille 

12 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Sinulla on I-H-A-N-A laukku ja suloiset kengät tuossa alimmassa kuvassa!

Vekarus kirjoitti...

Ihana lueskella muistoistasi!

Kiitos haasteesta, pitää miettiä miten siihen vastaan :-)

Ihanaa sunnuntaita!

Vekarus kirjoitti...

Etkös meinaa palata asiaan ennen ensi sunnuntaita, eikös silloin vasta ole se adventti?

Mari kirjoitti...

Olipa kiva lukea lapsuudestasi! Ah, ihana toripolliisi "meidän nurkilta" kauniin naisen kanssa :)
Mukavaa sunnuntaita!

Päm kirjoitti...

Kivoja lapsuusmuistoja :) Ja toi amaryllis ihan jätti :)
hih, muistan BCR:n, mulla oli sen Lp-levy, olisinkohan saanut sen äipältä :)

Minna Perälä kirjoitti...

Kiitos Vekarus, että palautit minut ajan tasalle ;))

Olen niin keskittynyt maalaamiseen että ajantajukin on hävinnyt :DD

Penni ja Lilli kirjoitti...

Hi hii...hauskaa. Kuva amarylliksestä ja Pikku Minnuskasta söötti.

Eva-Liisa kirjoitti...

kivoja muistoja ja oli kiva nähdä millainen ihminen asustaa blogin takana, kiitos!

Piitis kirjoitti...

Ihania lapsuusmuistoja ja mikä amaryllis ja pieni söötti tyttö vierellä:))

Ed.postauksessa kauniita kättesi töitä.

Onko kiirusta opiskeluissa?
Minulla vähän helpottaa, joitain pieniä juttuja tekemättä.

Mukavaa viikkoa Sinulle ystäväin:)

Terkuin ^_^Piitis

PIUZA kirjoitti...

Hauskaa ajatella tuo kuva väreissä ja hauska, kun kukka on pidempi, kuin tyttö!;D

Piti heti mennä kurkkimaan tuota tuoreempaa kuvaa. Oletpa pirteän ja iloisen näköinen. Ihanat kengät ja laukku, sekä hiukset muuten!:)

Näitä lapsuusajan juttuja on kiva lukea, mutta itse en tahdo muistaa juurikaan omia lapsuuden ajan haaveita ja muita. Mutta kuinka ollakaan, kuin luin sinun sarjakuvien ja piirrettyjen lemppareita, niin välähti mieleen, että todennäköisesti se oli juurikin tuo Prinsessa Ruusunen minun lempparini, tai olisiko ollut Tuhkimo! Ainakin tykkäsin esittää prinsessaa.;DD Musiikki-idoliani en ole saanut päähäni millään, vaikka se on ihan ”kielenpäällä”, muttei vaan muista!
Pitäisi ihan kopsata nämä kysymykset ja miettiä ajan kanssa. Olisihan se kiva muisto itsellä säilyttää, kun tämä pää on laho, kuin.. en vaan muista – mikä!:D

Oi, noin nuorena jo maalasit öljyväreillä! Minä en ole koskaan maalannut, kun niihin käytettävät aineet ja öljyt itsessään haisevat niin kamalasti. Venäläiset villahousut, hih! Mutta nythän sinä opiskelet juuri niitä käsityötaiteiden opintoja!:)

Paula

Julia @ Vintage with Laces kirjoitti...

Hi Minna, That's a sweet picture of you with that large amaryllis! The translation comes out pretty funny and I don't understand everything. I made out though that you liked BCR. Me too :-)! I had posters of the guys hanging in my room, lol.
Hugs,
Julia

Nina kirjoitti...

Kiva oli lukea lapsuudestasi!
Muistan hyvin BCR:n, olin fani ja tietysti piti olla skottiruutua farkuissa ja huivissa kaulassa! Leslietä fanitin, vaikka suurin osa taisi Ericiä pitää idolinaan.