maanantai 25. elokuuta 2014

Kesäkurssien satoa





Käsityötaiteen opintoihini kuuluvat olennaisena osana Lahden Kansanopistolla pidettävät kesäkurssit joihin olen osallistunut jo neljästi tämän kevään ja kesän aikana. 


Tässä kuvia kultaseppä Marjut Viitasen kierrätyskorukurssilla tekemistäni koruista

Kuvan bambi koru on tehty vanhoista helminauhoista, valokuvakehyksestä ja muovilelusta




Pupukoruun on käytetty myös helminauhoista purettua materiaalia, kuparilankaa ja vihreätä kynsilakkaa kuparilanka"lehtiin". Kirjasta leikkasin vanhaan medaljonkiin vielä hauskan tekstin muovipupun seuraksi




Näistä juotavapulloista valmistamistani korvakoruista olen erityisen iloinen.




 Kyllä Lidlin vesipullosta on moneksi :-))





Viime viikonlopun "huopaa muokaten"-kurssilla syntyivät opettajamme, huopataiteilija Minna Ratalahden johdolla nämä kolmiuloitteiset huopalaukut.




Uuden tekniikan opettelu on aina jännittävää ja antoisaa








Huovutus pitsin päälle toimii myös!




Kesäkurssit ovat kaikille avoimia, joten kannattaa tutustua Lahden Kansanopiston tarjontaan ja lisäksi nyt syksyllä alkaa Käsityötaiteiden perusopintojen Raita-koulutus jonne on mahdollista vielä ilmoittautua. Käy tutustumassa Lahden Kansanopiston sivuilla  Raita-koulutukseen ja lähde rohkeasti mukaan! Kansanopiston sivuille pääset Tästä

Terkuin 

Minnamarika

4 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Ihanat korvikset! Vau!

Dorthe kirjoitti...

Oh dear Minna, so many wonderful projects ,and so different materials all, It must have been a great summer with all those workshops. I love all you created, the necklaces are wonderfully sweet, and the bottles, oh my !! Your felted back and the lacy one looks amazing.
Thank you dear for your kind and sweet comment on my mothers death , so lovely of you, Minna.
Hugs,Dorthe

AnniK kirjoitti...

Antoisia tuollaiset kurssit ja niin kauniita tuotoksia. Mukavaa viikon jatkoa!

Jokke kirjoitti...

On hienoja, keveät korvikset oikein mielenkiintoiset.