Kun syventävät käsityötaiteen opinnot alkoivat viime syksynä, saimme ensimmäiseksi tehtäväksi valmistaa "unelmien tuolin".
Minulla unelmien tuolin valmistusprosessi lähti liikkeelle tarpeesta. Halusin toimivan työtuolin isoäidiltä perityn polkuompelukoneen kaveriksi.
Kirpputorilta löysin sitten tämän ankean, mutta rungoltaan toimivan työtuolin.

Tuoli koki totaalisen muodonmuutoksen. Poistin tuolista vanhat pehmusteet sekä rungosta ikävän värisen vihreän maalin.
Huovutin suomenlampaan villasta päällisen istuimeen ja selkänojaan. Lisäsin parkkinahkaa istuimeen ja kirjoitin siihen polttogolvilla Zacharias Topeliuksen runon sadusta "9 hopearahaa".
Selkänojan halusin kirjan muotoiseksi. Kirjan huovutetuilla sivuilla on ompelukoneella
aplikoituja kuvia sekä "tekstiä".
Istuimen runo menee näin:
"Aja, aja aja
Blankan ratsastaja
Minne matkal´lienen
minne pojan vienen
sinne missä tiedän
morsiamen pienen.
Mikä nimi armaan
Margareta varmaan"
Topelius kirjoitti sadun 1300- luvulla eläneestä kuningatar Blanka Namurilaisesta ja hänen pienestä pojastaan, prinssi Haakonista. Kertomuksen pohjalta myös Aalbert Edelfelt maalasi rakastetun taulunsa: "Kuningatar Blanca". Taulu oli esillä Pariisin salongissa 1877 ja siitä muodostui läpimurto Edelfeltin uralle. Samalla se oli kunnianosoitus hänen äidilleen. Minä näin 6 vuotiaana kuvan tuosta taulusta kotikylälläni asuneen nukketaiteilija Esteri Railakan seinällä. Siitä asti se on ollut yksi lempitauluistani. Aito "Kuningatar Blanka" maalaus on nähtävillä Helsingin Ateneumissa
Huovutin ja ompelin lapsuuden unelmani tähän tuoliin. Samalla tuoli on kunnianosoitus suomalaiselle kirjailijalle, taidemaalarille sekä käsityötaiteilijalle
Tuoli on nähtävillä yhdessä muiden oppilastöiden kanssa Lahden Kansanopiston ylätuvassa
Raita- käsityötaiteen" Unelmia" näyttelyssä 24. - 26- 5 klo 12 - 18
Tervetuloa tutustumaan oppilastöiden näyttelyyn!
Keväisen nojatuolihupun ompelin tilkuista
ja aplikoin siihen vielä lisää muutamia ruusuja...
Kirppisystäväni Jaana lahjoitti minulle ihastuttavat
vanhat puulelut
näistä tulee mieleen
"Mummo kanasensa niitylle ajoi"- laulu
Kiitos Jaana:-))
Keväisin terkuin
Minnamarika